"Maan puutarhaviljelys on jakaantunut erikoisaloihin,
joihin hautausmaiden hoito on luettava kuuluvaksi,
ja on hautausmaiden hoidolla varsin erikoinen ja
samalla arkaluontoinen tehtävä
hautausmaakulttuurin kohottamisessa.
Hautausmaiden hoitajien ja hautausmaa-puutarhurien ammatti
edellyttäisi erikoiskoulutusta ja oikea suhtautuminen
vainajien omaisiin vaatii luonteen valistusta.
Muiden yhdistysten piirissä ei hautausmaiden hoitajien ammattiasioita
voida hoitaa riittävällä harrastuksella."
Eino Laaksonen yhdistyksen perustavassa kokouksessa 1945.
Yhdistyksen edustajat laskivat seppeleen Jyväskylän sankarihaudalle.
Hautaustoimen tekniikkanäyttelyssä Mäntykankaan hautausmaalla nähtiin mm. tämä akkukäyttöinen työnnettävä ruohonleikkuri ja verkostoiduttiin hautaustoimen sidosryhmien kanssa.
Tutustuimme Kuokkalan kirkkoon, jossa on erikoisen muodon ansiosta erinomainen akustiikka. Kirkko on vihitty käyttöön kynttilänpäivänä 2010. Sen pinta on espanjalaista liuskekiveä.
Luentosalissa meitä sivistivät mm. Kirkkohallituksen edustajat, Jyväskylän seurakunnan edustajat, Jyväskylän sosiaalitoimen edustaja ja ryhmäkasvien asiantuntija.
Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo Kirkkohallituksesta kertoi, että suurin osa kirkkoon kuuluvista kertoo hautausmaiden hoidon olevan tärkein syy kirkkoon kuulumiselle. Maankäyttöpäällikkö Harri Palo kertoi viime vuoden tilastotietona mm. seuraavaa:
- hautausmaita on n. 4000 hehtaaria
- vuonna 2014 kuolleista (52186 kpl) 96% haudattiin ev-lut.seurakuntien hautausmaille.
- koko maan tuhkausprosentti 47, Helsingin hiippakunnassa 77%
- hautauskulut vainajaa kohti 2562€, josta omaiset maksoivat 462€
(kuluissa mm. hautaaminen, hautausmaan hoito, kirjanpito ja hallinto)
Mielenkiintoisia lukuja, hautausmaksuilla katetaan vain pieni osa kuluista, lopusta vastaa valtio.
Kaikenkaikkiaan Seurakuntapuutarhurit ry:n vuosittain järjestämä koulutus- ja neuvottelupäivät antaa joka kerta jotain uutta ja hyödyllistä. Kohtalotovereilta saatu vertaistuki ;) ja vinkit ovat vähintään yhtä tärkeitä.
SUURET KIITOKSET Jyväskylän kohtalotovereille!